Janette Ylisoini ja Ida Moisio nostivat peruskoululaisten mestareiksi

Peruskoululaisten mestaruuskilpailut kisattiin 9.-10.2.2019 Kalajoella.

Janette Ylisoini (Bodonos, Keravan peruskoulut) nosti tyttöjen alle 55 kilon sarjan mestariksi ennätystuloksillaan 113 kg (51+62). Sarjaan osallistui 9 urheilijaa. Kuvassa Janette Ylisoini kilpailee Keravan City-salilla joulukuussa 2018.

Aiemmin voimanostolajeissa kisannut Ida Moisio (Bodonos, Espoon peruskoulut) esiintyi edukseen ensimmäisissä painonnostokisoissaan voittaen tyttöjen alle 59 kilon sarjan ennätyksillään 122 kg (56+66), mestaruus irtosi huikean tiukan taistelun jälkeen, hopealle sijoittunut Marla Sinisaari (Rauta-Pantterit, Lohjan peruskoulut) nosti myös yhteistuloksen 122 kg, myös tässä sarjassa kilpaili 9 nostajaa.

Ida Moisio keskellä, kultamitali kaulassaan (kuva: Porin Puntti-Karhut)

Jukka Ylisoini (Bodonos, Keravan peruskoulut) oli ilmoittautunut poikien 81+ sarjan kilpailuun, mutta ei kuitenkaan kisassa tällä kertaa nostanut.

Janetelle ja Idalle onnittelumme hienoista suorituksista!