Olet täällä
Koti > Judo > Joel jälleen Suomenmestari

Joel jälleen Suomenmestari

Lauantain nuorten Suomenmestaruuskilpailuissa Bodonoksella oli poikkeuksellisen pieni joukkue, kun sairauksien riivaamasta seurasta saatiin vain yksi edustaja kilpailuihin. Joel Nyman lähti puolustamaan viime vuoden mestaruutta sarjassa P18+81. Äärimmäisen tiukka sarja alkoi Joelin ja Mikkelin Judon Felix Juhakosken välisellä ottelulla. Varsinaisella otteluajalla nähtiin molemmin puolin yrityksiä, mutta Juhakosken kovempi aktiivisuus palkittiin Joelin varoituksilla. Ottelu jatkui kuitenkin aina jatkoajalle asti. Jatkoaikaa ehdittiin kuitenkin käymään vain 45 sekuntia, kun Joel sai kolmannen varoituksen. Ottelun jälkeen olikin aikaa analysoida omaa tekemistä.

Joelin seuraavaa ottelua odottaessa Juhakoski ja Joelin seuraava vastustaja Maskun Tempoa edustava Väinö Seppälä ottelivat yli 7 minuuttia kestävän ottelun, joka päättyi lopulta Seppälän voittoon. Näin ollen mestaruuden uusiminen vaatisi ipponvoiton Seppälästä ajassa 4:44. Voitto waza-arilla tai tappio tarkoittaisi molemmat pronssia kolmen miehen sarjassa.

Joelin ja Seppälän ottelu alkoi tiukalla kamppailulla. Hieman ennen kahta minuuttia Joel onnistui kaivamaan itselleen waza-arin. Tämä ei kuitenkaan riittäisi mestaruuteen, eli lisää oli kaivettava. Kovalla painostuksella saatiin kaivettua varoitus Sepäälälle, mutta edelleen tarvittiin lisää. Ajassa 2:27 tapahtui jälleen, kun Joel onnistui uudelleen. Waza-ari avasate ippon ja tuomarin käsi pystyyn. Tiukka kamppailu päättyi Joelin voittoon ja samalla mestaruus ratkesi Joelin hyväksi.

Joelin valmentajana toimi isä Janne Nyman
Top