Olet täällä
Koti > Judo > U18 maajoukkue!

U18 maajoukkue!

Valtteri ja Noora U18-maajoukkueeseen!
Maajoukkuevalmentaja Otto Favenin esityksestä Suomen judoliiton valmennusvaliokunta valitsi Bodonoksen nuoret judokat Noora Jokisen ja Valtteri Olinin alle 18-vuotiaiden (U18) maajoukkueeseen.
Sekä Noora että Valtteri ovat menestyneet jo useamman vuoden ajan hyvin kansallisissa kilpailuissa. Vuosi 2014 oli molemmille kuitenkin varsinainen läpimurtovuosi. Noora voitti U18-ikäluokassa sekä Suomen että pohjoismaiden mestaruudet ja sijoittui kolmanneksi kansainvälisessä Junior Finnish Judo Open -kilpailussa. Valtterin kevään parhaita saavutuksia olivat pohjoismaiden mestaruus ja kolmas sija Viron Võrussa järjestetyssä kovatasoisessa Võru Kevad -kilpailussa. Syksyn ajan Valtteri on kuntouttanut loppukesästä ilmennyttä alaraajavammaa ja on juuri palannut täysipainoiseen harjoitteluun.

Kevään ohjelmassa Nooralla ja Valtterilla on helmikuisten SM-kilpailujen ja kahden kotimaisen Samurai Cup -osakilpailun lisäksi ainakin Espanjassa, Tsekissä ja Romaniassa järjestettävät alle 18-vuotiaiden Eurooppa Cup -kilpailut. Vaikka viime kesänä rippikoulun käyneiden bodonoslaisten harjoittelu on pikkuhiljaa muuttumassa tavoitteellisemmaksi ei heidän harteilleen kasata kuitenkaan keväälle valtavia menestyspaineita. Maajoukkueeseen pääsy oli yksi sovituista välitavoitteista ja seuraavaksi lähdetään hakemaan otteluvoittoja Eurooppa Cupeista ja sitä kautta hilataan tavoitteita koko ajan korkeammalle. Teknistä osaamista ja fyysisiä valmiuksia kasvatetaan siinä rinnalla ja tulevat vuodet näyttävät millaista menestystä palasten kohdalleen loksahtelu aikanaan tuottaa.

Noora on aloittanut judouransa vuonna 2008 Bodonoksen peruskurssilla ja Valtteri ensin ”muksuikäisenä” Itävallassa ja sen jälkeen vuonna 2007 Bodonoksen peruskurssilla.
Näiden kahden nuoren urheilijan valinta maajoukkueeseen on osoitus siitä että Eerontien kellarissa on vuosien ajan tehty hyvää työtä nuorten judokoiden ohjaus- ja valmennustoiminnan saralla. Tämä hyvä työ jatkuu edelleen ja on hienoa että nykyisillä peruskurssilaisilla on omalla salilla esikuvia joiden jalanjälkiä on hyvä seurata!

#bodonosjudoteam

Valtteri & Noora  U18 1-maajoukkuejudokat
Valtteri & Noora
U18 1-maajoukkuejudokat
Top