Olet täällä
Koti > Judo > Bodonoksen ja Akagin yhteinen 19 hengen joukkue tömisteli tatameita Nummelassa

Bodonoksen ja Akagin yhteinen 19 hengen joukkue tömisteli tatameita Nummelassa

 

Startti Cup 3 -kilpailussa joukkueessa oli huimat 10 junnua

Sarjassa PA11-29,9 B  odonoksen Jaakko Huuskonen taisteli täyden ajan Porvoon Shirokawan Luka Muonaa vastaan häviten lopulta waza-arilla. Keräilyissä vastaan tullut Pirkkalan Shinrain Bruce Ulanen taisteli myös pitkän ottelun Jaakon kanssa saaden jopa yhden shidon ennen kuin lopulta kaatoi Jaakon ja jatkoi aina pronssille asti. Samassa sarjassa toinen Bodonoksen judoka, Kristian Kokkonen taisteli vastustajan waza-arista huolimatta itsensä voitolle ensimmäisellä kierroksella vastaan astelleesta Nummelan Luka Raiskista. Toisella kierroksella vastaan astellut Nurmijärven Toivo Kivistö pudotti kuitenkin Kristianin pronssiotteluun. Pronssista kamppailtiin Jaakon tiputtaneen Bruce Ulanteen kanssa. Ulanne kuitenkin onnistui heitossaan kaivaen pronssin itselleen.

 

Sarjassa TA11-31,2 Anni Kautto kaatui ensimmäisellä kierroksella Chikaran Carolina Hietanen-Liniä vastaan, mutta jatkoi keräilyissä aina pronssille asti kaataen Nurmijärven Ping-Viinien Ruut Rahikan ja Meido-Kanin Elnaz Mohammadin molemmat ipponilla.

 

Sarjassa TA11-34,0 Akagin Mia Touru aloitti päivänsä komeasti Nummelan Judon Heli Ahlstedtiä vastaan kaivaen ipponin hieman yli puoli minuuttia ottelun alusta. Toisessa ottelussa vastassa olikin sarjan myöhemmin voittanut Meido-Kanin Aino Eerikäinen joka onnistui nopeasti kaivamaan ipponin. Kolmas ottelu olikin pitkä kestäen täydet 2 minuuttia kun Nummelan Inka Moisio onnistui pitämään waza-arin johtonsa loppuun asti. Viimeisessä ottelussa Mia vastassa oli Orimattilan Nelli Laukkanen joka onnistui kovasta yrityksestä huolimatta kaatamaan Mian noin puoli minuuttia ennen täyttä aikaa.

 

Sarjassa PA11-36,7 otteli Bodonoksen Jonas Nyman ja Akagin Emil Mikkonen. Jonas jäi tällä kertaa ilman otteluvoittoja kun ensimmäisellä kierroksella vastaan astellut Chikaran Hugo Polo ja keräilyissä vastassa ollut Meido-Kanin Ukko Ahonen osoittautuivat paremmiksi. Samalla otellut Emil taas jatkoi voittokulkuaan aina finaaliin asti kaataen matkan varrella ensin Porvoon Shirokawan Niilo Fäldtin waza-arilla ja sitten Helsingin Judosportin Voitto Vallinkosken ipponilla. Finaalivastus, Chikaran Eeli Innanen osoittautui kuitenkin paremmaksi ja vei finaalin Helsinkiin ipponilla.

 

Sarjassa PA11-45,1 Akagin Aron Volkkila taisteli itsensä pronssille kaataen ensimmäisessä ottelussaan Tikkurilan Arttu Nummen kuudessa sekunissa ipponilla. Sarja oli täynnä nopeita ipponeja ja myös Aron pääsi kokemaan molemmat puolet tästä kun sarjan voittanut Chikaran Mario Pruuns kaivoi ipponin niinikään kuudessa sekunissa. Viimeinen ottelu käytiin Espoon Urheilijoiden Nooa Rosbergiä vastaan. Tällä kertaa Rosberg oli kuitenkin parempi sarjan toiseksi pisimmässä, 12 sekunnin ottelussa .

 

Sarjassa PA11-49,5 otellut Waltteri Ylitalo sai myös tyytyä kokemukseen tällä kertaa. Ensimmäinen ottelu Salon Budoseuran Daniel Kvickiä vastaan oli tiukkaa vääntöä lähes minuutin, ennen kuin Kvick onnistui päättämään ottelun. Toinen ottelu kestikin jo täydet kaksi minuuttia päättyen waza-arilla Nokian Judon Teemu Mustelinin eduksi. Kolmannessa ottelussa nähtiin niinikään kovaa kamppailua kun vastassa ollut Ahjo Training Centerin Akseli Hakkarainen voitti ottelun tuomariäänestyksellä otettuaan yhden shidon vähemmän. Waltterin viimeinen vastustaja oli koko sarjan voittanut Hontain Sampo Kivi joka päätti ottelun nopealla ipponilla.

 

Sarjassa PA13-49,4 Akagin Oskari Jänisniemi taisteli tiensä hopealle kaadettuaan ensimmäisessä ottelussa Kotkan Judoseuran Asko Suomalaisen nopealla ipponilla. Toinen ottelu sarjan voittaneen Judo-Kanin Rasmus Antikaisen kanssa oli sarjan pisin ottelu kestäen kuitenkin vain 19 sekuntia.

 

Ylemmissä vöissä (orannsit ja vihreät) otellut Romeo Raunio taisteli tiensä sarjan PY11-43,6 hopealle. Ensimmäisen ottelunsa hän otteli sarjan voittaneen Tikkurilan Samuel Stoyanovin kanssa. Stoyanov voitti ottelun kuitenkin ipponilla hieman puolen välin jälkeen. Seuraavat kaksi ottelua olivatkin nopeita Romeon hiettäessä ensin Meido-Kanin Matti Ruotsalaisen viidessä sekunissa ja sitten samaa seuraa edustaneen Otto Nymanin kolmessa sekunnissa.

Päivän toisessa kilpailussa, Hiiden Shiaissa nähtiin heti alkuunsa Bodonoksen kasvattien välinen kamppailu kun Niku Kosunen ja Olavi Kautto ottelivat sarjan P13-38 ensimmäisessä ottelussa. Olavi onnistui kaivamaan Waza-arin johdon ja Nikun kovasta yrityksestä huolimatta onnistui pitämään sen lopppuun asti. Osittain tästä kovasta yrityksestä johtuen Olavi onnistui kaivamaan viimeisellä sekunilla ipponin päättäen ottelun juuri ennen täyttä aikaa. Bodonoksen toisessa ottelussa Niku otteli Magasin Gleb Tammea vastaan Tammen ollen kuitenkin parempi tällä kertaa. Tämän jälkeen Olavi ja Magasin Rasul Galaev kohtasivat. Täyden ajan kestänyt ottelu päätyi waza-arin erolla Galaevin eduksi. Seuraavaksi oli Nikun vuoro otella Galaevin kanssa. Galaev onnistui kaivamaan ensin waza-arin ja vielä 4 sekuntia ennen täyttä aikaa ipponin. Sarjan viimeisessä ottelussa Olavi kohtasi vielä Tammen. Tiukka kamppailu alkoi Olavin osalta erinomaisesti hänen kaivettuaan waza-arin Tammesta. Tammi painoi kuitenkin kovaa päälle ja onnistui ajamaan Olaville kaksi varoitusta. Tästä johtuen oli pakko aktivoitua hyökkäämään ja Tammi onnistui yllättämään Olavin waza-arin arvoisesti vieden ottelun jatkoajalle. Jatkoajalla saatu varoitus oli kuitenkin liikaa keräten Olaville kolmannen ja samalla ulosajon ottelusta. Pronssia siis Olaville ja neljäs sija Nikulle.

 

Illan toisesta pronssista vastasi Eero Haikola sarjassaan P13-46. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Hämeenlinnan Jere Pietilä. Hieman ennen puolta väliä Eero onnistui kuitenkin päättämään ottelun ipponilla. Toisessa ottelussa vastassa oli niinikään Hämeenlinnaa edustava Elvi Vilkko. Täyden ajan sisällä Vilkko onnistui painostamaan Eerolle kaksi varoitusta ja vasta jatkoajalla nähtiin ensimmäinen onnistunut suoritus. Vilkko onnistui kaivamaan ipponin Eerosta. Semifinaalissa Eeroa vastaan astui toisen poolin voittanut Tampereen Jaakko Itäpää. Tällä kertaa Itäpää oli kuitenkin parempi ja sai jatkaa finaaliin, Eeron tyytyessä pronssiin.

 

Sarjassa P13-55 nähtiin tiukkaa vääntöä, kun Aapo Haapalainen otteli kolme hyvää ottelua. Ensimmäinen ottelu oli sarjan myöhemmin voittanutta Jyväskylän Jigotain Kristian Huopalaista vastaan. Huopalainen onnistui kaivamaan ipponin hieman yli puoli minuuttia kestäneessä ottelussa. Toisessa ottelussa Aapoa vastassa oli  Espoon Urheilijoiden Viivi Satukangas. Tiukka kamppailu oli lähellä kääntyä Aapon voitoksi kovalla painostuksella kaivettujen kahden varoituksen avulla, mutta Satukangas onnistui kaivamaan jatkoajalla waza-arin ennen kolmatta varoitusta. Sarjan viimeisessä ottelussa Aapo kohtasi Vantaan Jukaran Lauri Leppäsen. Tiukka ottelu tarjosi jännitystä katsojille, mun molemmat ottelijat onnistuivat kaivamaan waza-arin itselleen. Lopulta kuitenkin Leppänen onnistui kaivamaan ipponin ja samalla varmisti hopean sarjasta. Aapo jäi näin sarjan neljänneksi.

 

Sarjassa T15-63 normaalisti painoluokkaa alempana otteleva Akagin Laura Hakso aloitti vahvasti kaataen ensimmäisessä ottelussa Orimattilan Enna Niemisen ensin waza-arin arvoisella heitolla ja siitä suoraan sidontaan jatkaen. Toinen ottelu olikin tiukempi ja päättyi vasta puoli minuuttia ennen täyttä aikaa Lauran heittäessä Nummelan Jenna-Liisa Nirholan komealla Osoto-Harai -kombinaatiolla. Sarjan voitto Lauralle.

 

Laura jatkoi taistelua sarjassa P15-60 oteltuaan niinikään normaalia painoluokkaansa ylempänä. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli päätä pidempi Ahjo Training Centerin Jonatan Jetzinger. Kova painostus tarjosi läheltä piti -tilanteita molempiin suuntiin, mutta lopulta Laura onnistui kaatamaan Jetzingerin. Toisessa ottelussaan Lauraa vastassa oli Hontain Luukas Murray. Tiukkaa kamppailua kesti yli kaksi minuuttia ennen kuin Laura onnistui ottelun lopettamaan. Kolmas ottelu oteltiinkin jo poolivoitosta kun vastassa oli Kotkan Judoseuran Dmitrii Toikka. Laura onnistui painostamaan Toikalle yhden shidon, muttei kuitenkaan saanut heittoja lähtemään. Lopulta Toikka onnistui ja Laura jatkoi semifinaaliin oman poolinsa kakkosena. Semifinaalissa vastaan asteli Hämeenlinnan Ville Kivelä. Kivelä onnistui kaivamaan Laurasta ensin waza-arin ja hetkeä myöhemmin vielä ipponin Lauran jääden pronssille. Tässä kohtaa jo 6 ottelua otellut Laura sai hetken tauon odottaessaan viimeistä sarjaansa.

 

Sarjassa T18-63 ensimmäistä vuotta U15 oleva Laura kaivoi komeasti käsilukon ensimmäisessä ottelussaan Meido-Kanin Vanshika Sharmasta saatuaan ottelun mattoon. Tätä ennen nähtiin kuitenkin monia jänniä tilanteita ja jopa waza-arin arvoinen heitto Lauralta. Sarjan viimeisessä ja samalla Lauran kahdeksannessa ottelussa vastassa oli jo aiemmin vastassa ollut Jenna-Liisa Nirhola. Ensimmäisestä otteesta Laura hyökkäsi kuitenkin suoraan Osotolla sisään ja päätti viimeisen ottelunsa nopealla seitsemän sekunnin ipponilla kaivaen lopulta kaksi kultaa ja yhden pronssin. Ja ylistystä palkintojen jakoa katselleilta pojilta.

 

Sarjassa P18-55 otteli kaksi Bodonoksen poikaa, Otso-Antero Järvinen ja Jimi Kosunen. Omassa poolissaan Otso otti ensin täysiaikaisen ottelun Saimaan Judoa edustavan Perttu Erjansalon kanssa. Kovasta kamppailusta huolimatta Erjansalo oli tällä kertaa waza-arin verran parempi. Otson toinen ottelu käytiin Espoon Urheilijoiden Arttu Satukangasta vastaan. Satukangas onnistui kaivamaan waza-arin ottelun alussa. Hieman puolen ajan jälkeen Satukangas yllätti uudestaan kaivaen Osotollaan ipponin Otsosta. Toisessa poolissa otellut Jimi sai kokea samanlaisen kohtalon kun ensimmäisessä ottelussa vastassa ollut Tampereen Justus Ojanne onnistui kaivamaan waza-arin johdon. Kovasta kiristä huolimatta Jimi ei onnistunut tasoittamaan tilannetta. Toisessa ottelussa vastassa oli Mäntyharjun Max Saareskari. Saareskari taisteli itselleen ipponin hieman ennen ensimmäistä minuuttia ja molemmat Bodonoslaiset jäivät pettyneinä ilman otteluvoittoja.

Bodonoksen Marat Nizamov (vasemmalla) ja Akagin Joel Keränen

Valmennuksen ehdotuksesta johtuen Nummelassa oli vain yksi miesten sarja. Miesten avoimessa sarjassa nähtiin Bodonoksen Marat Nizamov ja Akagin Joel Keränen. Molempien ensimmäinen ottelu käytiin keskenään. Joel yritti heti ottelun alussa uhrautumisheittoa joka ei kuitenkaan onnistunut. Marat näytti hetkeä myöhemmin kuinka kyseinen heitto tulisi tehdä, samalla päättäen miesten välisen ottelun. Seuraavaksi Joel otteli Tammelan Jundokanin Tino Joutsennevaa vastaan. Joelin hyvästä mattotyöskentelystä huolimatta Joutsenneva oli kuitenkin parempi ja päätti ottelun hieman ennen ensimmäistä minuuttia. Tämän jälkeen Marat otteli Meido-Kanin Juha Kattelusta vastaan. Tiukka kamppailu kesti kaksi ja puoli minuuttia ennen kuin Marat pääsi kunnolla heittoon sisään ja onnistui päättämään ottelun. Ennen tätä nähtiin kuitenkin monia hyviä tilanteita. Seuraavana nähtiin taas Joelin ottelu, tosin Shirokawan Jarno Muona pelasi varman päälle ja päätti ottelun nopealla ipponilla.  Seuraavaksi oli Maratin vuoro kokeilla Muonan otteita. Hieman yli minuutin kestäneessä ottelussa Marat kaivoi ensin Waza-arin ja hetkeä myöhemmin vielä ipponin. Joel palasi vielä matolle Kattelusta vastaan. Kattelus kuitenkin sinetöi hopeansa nopealla ipponilla. Myös sarjan viimeisessä ottelussa nähtiin nopea ippon, kun Marat sinetöi sarjavoittonsa Joutsennevaa vastaan.

 

Lopputuloksena Nummelasta Keravan ja Järvenpään joukkueelle tuli yhteensä 11 mitalia; 3 kultaa, 3 hopeaa ja 5 pronssia.

Viikkoa aiemmin Bodonoksen U18 joukkue kävi Ruotsissa Swedish Openissa. Kauden alku lähti kuitenkin tahmeasti käyntiin ja kolmen ottelijan joukkueesta vain Otso onnistui kaivamaan otteluvoiton. Seuraavan päivän randorileiri näytti kuitenkin jo paljon paremmalta ja monia onnistumisia nähtiin koko päivän läpi.

 

Top