Uusi vuosi, uusi harrastus? Judo 21.12.202423.12.2024 Kavereita, kamppailua, kivaa ja kasvua! Judo on maailman suosituin kamppailulaji, jota harjoitellaan aina kotisalilta olympialaisiin asti. Koskaan ei ole ollut näin hieno hetki aloittaa judoa, sillä Suomen judo on vahvassa kasvussa! Voimailuseura Bodonoksessa on harjoiteltu judoa Keravalla jo yli 50 vuoden ajan. Judoon ovat tervetulleita kaikki 7-99 vuotiaat. Junioreiden harjoitukset ovat Eerontien budosalilla tiistaisin ja perjantaisin 17-18 ja aikuisten 18-19:30, sekä kisajunnut pe 18-19. Harjoituksiin kuuluu kehonhallintaa, lihaskuntoa, kaatumisia, heittoja, painiotteita ja ennen kaikkea paljon kamppailua. Toimintaan kuuluu myös kata-harjoittelua ja varsinkin kesäaikaan oheisharjoittelua Keravan ulkoliikuntapaikoilla. Seurassamme lajia saa kokeilla veloituksetta kahden viikon ajan. Judossa edetään omaan tahtiin ja oman kunnon mukaan, joten aloittaa voi vaikka hieman oma kunto arveluttaisikin, kyllä se tatamilla paranee! Seurassamme on myös useita soveltavan judon ohjaajia, joten kannattaakin kysyä voidaanko harjoittelua mukauttaa yksilöllisiin tarpeisiisi mikäli muuten voit harjoitella ryhmässä. Ilmoittautumiset ja kysymykset voi lähettää aikuiset sihteeri[at]bodonos.fi tai junnut matias.tapiovaara[at]kolumbus.fi. Aikuisten ryhmään voi liittyä lennosta ympäri vuoden, junioreita taas otetaan mukaan tammi- ja elokuussa alkavilla alkeiskursseilla. Mikäli junioreita ilmoittautuu tarpeeksi, alkeiskurssin harjoitukset ovat maanantaisin 17-18 ja perjantaisin junnuryhmän kanssa yhdessä, muutoin alkeiskurssi järjestetään kokonaan junioriryhmän yhteydessä. Junnujen alkeiskurssi alkaa viikolla 3, eli 13.1. tai 14.1.