Bodonoksen vuosi 2018 ja palkitut

Vuoden vaihteen perinteiset SuperTotal -kilpailut ovat jälleen pidetty City-salilla, mikä on kerännyt porukkaa Keravalle vuodesta 2006 lähtien. Kilpailussa mitellään paremmuudesta painonnoston ja voimanoston yhteistuloksessa. Tänäkin vuonna saimme iloksemme nähdä kilpailussa uusia kasvoja sekä kokeneita kisakonkareita.

Vuonna 2019 voimailujaoston puheenjohtajana jatkaa Raimo Turunen. Raimolla on vuosikymmenten kokemus punttihommista ja valmennuksesta, joten on hienoa, että Rami on jälleen aktiivisesti tuomassa oppeja ja kokemusta Bodonoksen toimintaan. Varsinainen kapulan vaihto tapahtui eilen SuperTotal -kilpailun yhteydessä. Itse tulen olemaan mukana hengessä ja toiminnassa, mutta poissa vastuutehtävistä muuttuneen elämäntilanteen vuoksi.

Vuonna 2018 voimailujaostossa oli jäseniä yhteensä 134 ja näistä nuoria alle 17-vuotiaita 28 jäsentä.  Tämä tarkoittaa lähes 100 uutta jäsentä viimeisen neljän vuoden aikana. Bodonoksen urheilijat osallistuivat vuoden aikana yhteensä 37 kansallisiin tai kansainvälisiin arvokilpailuihin eri ikäluokissa.

On hienoa nähdä, että kuusi vuotta sitten käynnistetty punttikoulun ja valmennustoiminnan aktivointi on alkanut kantaa hedelmää. Olen äärimmäisen ylpeä siitä, että Bodonoksen urheilijat ovat jälkeen kyenneet nousemaan Suomen huipulle ja osa jopa kansainväliselle tasolle. Viimeisen muutaman vuoden aikana Juha KukkonenJanne Lehtonen, Pekka Niiranen, Kaisu Pärnä ja Raimo Turunen ovat tehneet huikeaa ja pyyteetöntä vapaaehtoistyötä urheilijoidemme eteen. Voimanosto-asioihin olemme iloksemme saaneet mukaan huippunostaja Arto Rainion vuoden 2019 alusta.

Vuoden 2018 urheilijat ja toimihenkilöt palkittiin Bodonoksen voimailujaoston joulukuun kilpailun ja pikkujoulujen yhteydessä 8.12.2018.

  • Vuoden miesurheilija Tero Kotilainen: 262,292 Sinclair-pistettä (Masters SM-2, EM-15)
  • Vuoden naisurheilija Terhi Lumme: 181,924p Sinclair-pistettä (Yleinen SM-3)
  • Vuoden voimanostaja Sampo Mälkiä: Yleinen SM-7
  • Vuoden nuori poikaurheilija (alle 20v) Jukka Ylisoini: 227,552 Sinclair-pistettä (17v. SM-1, useita SE-tuloksia
    Vuoden nuori tyttöurheilija (alle 20v) Janette Ylisoini: 154,675 Sinclair-pistettä (Juniori Cup. 1., Peruskoulu SM-1)
  • Vuoden nuori poikaurheilija (alle 17v) Aleksi Mäkinen: 133,547 Sinclair-pistettä
  • Vuoden nuori tyttöurheilija (alle 17v) Pihla Tolppanen: 123,427 Sinclair-pistettä (17v. SM-2, Peruskoulu SM-4)
  • Vuoden kehittyjä Viivi Lehtonen: parannus 15,9 Sinclair-pistettä
  • Vuoden aktiivisimmat talkoohenkilöt: Mia-Riitta Lehtonen (Kilpailuiden ja juhlien buffetit)

Huikeaa alkavaa vuotta 2019,
Antti Seppälä