Seppo Viiralle 4.dan Judo 11.12.201112.12.2011 Keravan Bodonoksen perustajäsen Seppo Viira suoritti lauantaina 10.12. neljännen asteen mustan vyön arvon (4.dan.) Helsingissä pidetyssä liittograduoinnissa. Seppo Viira teki historiaa suorittamalla Gonosen No Kata –liikesarjan graduoinnissa ensimmäisenä Suomessa. 73-vuotias Viira on myös vanhin judoka Suomessa, joka on suorittanut vyöarvon korotuksen. Viiran parina vyökokeessa oli Bodonoksen Teemu Kanerva. Viira aloitti judon
Keravan Urheilugaala Judo 10.12.201110.12.2011 Keravan Urheilugaala järjestettiin ensimmäistä kertaa 9.12.2011 lauantaina. Keravan liikuntaseuroista oli saapunut paikalle 250 henkilöä juhlimaan Urheilugaalaan Nikkarin koululle. Ennen gaalailtaa Keravan kaupunki palkitsi nuoret urheilijat stipendeillä. Bodonoksen judoka Susanna Sairanen palkittiin kaupungin stipendillä. Yhteensä yhdeksän nuorta urheilijaa saivat stipendin. Urheilugaalan avasivat Keravan kaupunginjohtaja Petri Härkönen ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sari Pesu. Puheiden jälkeen
Lahti-shiai Judo 5.12.20115.12.2011 Lauantaina 3.12.2011 Pajulahdessa pidettyyn Lahti Shiaihin osallistui Bodonoksesta viisi judokaa. Tinja Keitaanniemi voitti kaksi kultaa sarjoissa CT -57 ja DT+52 kahdella otteluvoitolla molemmissa sarjoissa. Valtteri Olin voitti kultaa sarjassa DP -46 kolmella otteluvoitolla ja hopeaa sarjassa CP -46 kahdella otteluvoitolla. Sampo Mälkiä taisteli hopeaa sarjassa M +90. Sampo osallistui myös miesten
NFJO ja Kymijoki-shiai Judo 28.11.2011 XVI Nuorten Finnish Judo Open / Kymijoki shiai Lauantaina 26.11.2011 pidettiin Kouvolassa kansainväliset NFJO / Kymijoki shiai judokilpailut. Kilpailuun osallistui 672 judokaa, 74 seurasta ja otteluita käytiin 957 kpl. Bodonoksen judokoita kilpailuun osallistui viisi. Noora Jokinen otteli itsensä hopealle sarjassa G13 -44. Noora osallistui myös sarjaan G15 -44, missä tällä kertaa hän ei saanut
Tarton kilpailut Judo 24.11.201124.11.2011 Keravan Bodonoksen tytöille menestystä Tartossa. Viikonloppuna 19.-20.11 oli kaksipäiväiset judokilpailut, joissa Bodonosta edusti neljä judokaa: Noora Jokinen, Juuso Jokinen, Tinja Keitaanniemi ja Susanna Sairanen. Lauantaina oli junnujen ottelut(XIX K.Keerak Memorial), ja päivän parhaasta suorituksesta vastasi Noora Jokinen, joka otteli sarjoissa U13-44kg ja U15-44kg. Alle 13-vuotiaiden sarjassa Jokinen voitti kaikki neljä ottelua ipponin