Olet täällä
Koti > Judo > Hontai Shiai & AVM 23.-24.3.2019 Vantaa

Hontai Shiai & AVM 23.-24.3.2019 Vantaa

Viikonloppuna Vantaan Hakunilassa järjestettiin kahdet kilpailut, Hontai-Shiai ja Alempien vöiden mestaruuskilpailut joista Bodonoslaiset rohmusivat huimat 7 mitalia, viisi Hontaista ja kaksi Alemmista vöistä. Myös hyvää kilpailukokemusta ja uusia kokemuksia saatiin.

Aloitetaan Hontai-shiailla:

Pienimpänä matolle asteli Niku sarjassaan P13-34. Kovista otteista huolimatta viikonloppu ei lähtenyt Nikun osalta käyntiin ihan tavoitteiden mukaisesti sillä heti ensimmäisessä ottelussa koettiin tappio, kun vastaan asteli Magasin Rasul Galaev. Niku sai kuitenkin jatkaa keräilyissä kun vastasta löytyi, niinikään ensimmäisessä ottelussaan Galaeville hävinnyt Ahvenanmaan judoseuran (Ålands Judoklubb) Daniil Karpov. Ottelu ei kuitenkaan täyttä aikaa kestänyt kun Karpov oli kokenut Nikun vahvat otteet. Ipponin turvin Niku jatkoi seuraavalle kierrokselle jolloin vastaan tuli Tikkurilaa edustava Anis Mekhalfa. Mekhalfa onnistui ajamaan Nikulle kaksi varotusta ja loppujen lopuksi kaivoi itselleen vielä waza-arin jonka turvin hän eteni pronssiotteluun. Niku jäi näin ollen seitsemänneksi.

Sarjassa P13-42 nähtiin Eeron otteluita. Ensimmäisessä ottelussaan Eeroa vastaan asteli keravalaisen Ahjo Training Centerin Veeti Jarva. Ottelun alussa Jarvan kumarrellessa Eeron niskakahvalle annettiin Eerolle varoitus putkikäsistä. Tämä (valmentajan mielestä) väärin perustein annettu varoitus sotki Eeron ottelua sen verran, ettei vahvaa kahvaa enää nähty jolloin Jarva pääsi yllättämään omalla Tomoe-nagellaa, saaden waza-arin, voittaen ottelun tämän suorituksen turvin. Eeron toinen ottelu olikin hieman lyhyempi, kun myöhemmin koko sarjan voittanut Tikkurilan Matfei Polishchuk iski ipponin arvoisen heiton heti ensimmäisestä aloituksesta. Kolmannessa ottelussaan Eero olikin jo oma itsensä ja vastaan tullut Hämeenlinnan Jasper Heikkiniemi kaatui alle puolen minuutin. Päivän viimeisessä ottelussaan Eero sai vastaan Lempäälän Syokonkan Judon Toni Kuosan. Tämäkään ottelu ei kauaa kestäny, sillä aikaa ehti kulua vain 16 sekuntia kun Eero oli ottelun voittanut. Otteluvoittojen mennessä tasan Heikkiniemen kanssa, ratkaisi hopeamitalin keskinäinen ottelu jonka Eero oli voittanut. Näinollen Eero sai keravalaisten ensimmäisen mitalin, hopean.

Kolmantena keravalaisena nähtiin Aapo, sarjassa P13-50. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Judoseura Targimin Mikail Orsttkhoev joka joutui kuitenkin nöyrtymään Aapon otteissa. Aapo voitti waza-arin turvin. Toinen ottelu ei kuitenkaan mennyt ihan yhtä hyvin, sillä Vantaan Jukaran Lauri Leppänen onnistui ajamaan Aapolle varoituksen ja kaivoi kiusaksi vielä waza-arinkin, voittanen näinollen koko sarjan. Aapolle siis ensimmäinen Shiai-tason otteluvoitto ja hopeaa.

Sarjassa P18-50 nähtiin tiukkoja kamppailuja kun Jimi otteli ensin Porvoon Shirokawan Niilo Lattua vastaan. Vaikka Jimi onnistuikin kaivamaan itselleen waza-arin, ei se riittänyt kun Lattu päätti ottelun hieman ennen kolmatta minuuttia. Toisessa ottelussaan Jimi tarjosi Chikaran Suleiman Ozdoeville useamman läheltä piti -tilanteen. Pisteitä ei yrityksestä huolimatta kuitenkaan saatu joten Ozdoevin waza-ari riitti ottelun voittoon. Viimeisessä ottelussaan Jimi onnistui kaivamaan waza-arin johdon Maskun Temmon Otso Seppälästä. Seppälä onnistui kuitenkin yllättämään tasoittaen ottelun. Hieman ennen täyttä aikaa Seppälä onnistui vielä toistamiseen kaivaen pronssin itselleen. Näin ollen Jimi joutui tällä kertaa tyytymään neljänteen sijaan.

Otson otteita päästin katselemaan sarjassa P18-55. Tuplapoolin isompaan, neljän hengen pooliin arvottuna Otso sai viisi ottelua joista ensimmäisessä vastaan tuli Espoon Urheilijoiden Arttu Satukangas. Satukangas sai kuitenkin ihastella Otson tekniikkaa aitiopaikalta, sillä Otso päätti ottelun kun kello oli rullannut vasta 40 sekuntia. Toisessa ottelussa vastaan astui Targimin Askhab Murdiev. Murdievin vahvat yritykset riittivätkin kaivamaan Otsosta waza-arin, mutta ennen ottelun puolta väliä Otso onnistui kaivamaan ipponin Murdievista. Poolin viimeiseen otteluunsa Otso sai vastaan Tikkurilan Ashida Issan. Myös Issa oli kova vastus ja onnistui kaivamaan waza-arin. Ottelu kuitenkin päättyi kun taulusta loppui tila kesken. Otso kaivoi itselleen waza-arin, mutta näytti ettei pikkupisteille ole käyttöä sillä hieman kahden minuutin jälkeen Otso onnistui heittämään suoran ipponin. Tuomarin käsi pystyyn ja poolivoittajana semifinaaliin jossa vastassa oli Shirokawan Justus Salminen. Tässä ottelussa ei vastustajalle annettu armoa sillä Otso taisteli itselleen finaalipaikan ipponin turvin. Finaalissa vastassa oli jo aikaisemmin kukistettu Murdiev. Tiukan kamppailun aikana Murdiev onnistui jälleen yllättämään saaden Otsosta waza-arin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt sillä Otso päätti finaalin samaan tapaan kuin muutkin ottelunsa voittaen finaalin ipponilla. Kultaa Otsolle.

Sarjassaan P18-60 Aatos joutui tyytymään kokemukseen sillä ensimmäisessä ottelussa vastassa ollut Magasin Zelim Nilho pääsi jatkamaan semifinaaliin waza-arin turvin tiputtaen Aatoksen keräilyihin. Keräilyissä vastaan tullut, niin ikään Nilholle hävinnyt Targimin Salikh Murdiev onnistui myös yllättämään Aatoksen. Aatoksen waza-ari ei siis riittänyt kun Murdiev kaivoi ipponin.

Bodonoksen mitalijuhla jatkui kuitenkin sarjassa M-100 kun Saku ja Atte kaivoivat sarjan kirkkaimmat mitalit keravalle. Seurakaverit saivat ottaa finaalin heti sarjan ensimmäisessä ottelussa. Ensimmäisestä aloituksesta Saku erehtyi ottamaan varoituksen pidettyään passiivista otetta hetken liian kauan. Toisessa aloituksessa nähtiin kuitenkin ehkä kisojen komein ukemi kun Sakun O-soto-gari puri. 22 sekuntia ja tuomarin käsi pystyyn. Tässä kohtaa Atte sai pitkän tauon ja pääsi keskittymään U-18 sarjojen valmentamiseen. Sakun tauko oli sekin pitkä, mutta odottelu loppui kun vastaan saatiin Kirkkonummen Judoseuran Mika Salminen. Kahden waza-arin voimin Saku jatkoi voittokulkuaan. Tässä kohtaa seuramme nuoriso oli saanut omat ottelunsa paketoitua ja valmentaja pääsi taas keskittymään omaan toimintaansa. Vastaan asteli jo aiemmin tutuksi tullut Nokian Judon Tero Mustelin. Jyväskylässä saadut opit olivat menneet perille ja Mustelin onnistuikin kaivamaan waza-arin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä Aten Harai-goshi puri ja tarjosi ipponin. Mustelin pääsi kuitenkin kokemaan Suomen vahvimman judoseuran otteita vielä toistamiseen kun Saku pääsi ottamaan päivän viimeisen ottelunsa. Tiukka kamppailu tarjosi hienoja hetkiä niin ottelijoille kuin katsojillekin. Saku päätti kuitenkin ottelun jo ennen kahta minuuttia. Salminen joutui antamaan nöyrimmät pahoittelunsa loukkaannuttuaan edellisessä ottelussaan. Näin ollen Atte sai kolmannen mustan vyönsä judopassiin merkattavaksi. Sarjasta siis kultaa Sakulle (edellisestä kultamitalista olikin jo 15 vuotta aikaa, onnittelut tästä) ja Atelle hopeaa.

Alempien vöiden mestaruuksista kamppaili keravalaisista ensimmäisenä Niku sarjassa P15-38. Eilistä painavammat vastustajat olivat ymmärrettävästi hieman vahvempia ja ensimmäisessä ottelussa vastassa ollut Targimin Amin Medov onnistui kaivamaan waza-arin jonka turvin pääsi jatkamaan seuraavalle kierrokselle. Toisella kierroksella vastaan saatiin Nokian Judon Ilmo Huttunen. Niku kuitenkin lähetti Huttusen kotiin voittaen ottelun ipponilla. Pronssista Niku kamppaili Magasin Gleb Tammen kanssa. Tammi kaivoi ensimmäisessä mattotilanteessa komean juji-gatamen jota saikin repiä tovin ennen kuin tuomari heräsi tilanteeseen. Ottelun annettiin kuitenkin jatkua tämän jälkeen ja seuraavassa mattotilanteessa Tammi onnistui kaivamaan sidonnan joka johti ipponiin.

Nikun kanssa lähes samaan aikaan otellut Eero otteli sarjassa P15-42 vain hieman yli kaksi minuuttia. Ensimmäinen ottelu järjestävän seuran (Hontai Judo) Max Karpiolaa vastaan kesti vain 5 sekuntia sillä Eero heitti heti ensimmäisestä otteesta. Toinen ottelu olikin Eeron päivän pisin. Ajassa 1:51 Eero kaivoi itselleen ipponin Mäntyharjun Judon Vili Saareskarista. Eeron kolmas ottelu Espoon Urheilijoiden Nooa Rosbergiä vastaan kesti vain 11 sekuntia kun Eero onnistui varmistamaan mestaruutensa.

Sarjassa M-66 Keravallakin toisinaan treenaava Järvenpään Akagin Joel Keränen näytti kuinka 7 kuukauden harjoittelu on jäänyt mieleen. Ensimmäisessä ottelussaan Joel onnistui kääntämään oman virheensä eduksi heittäen Lahden Judoseuran Santeri Paakin hidari goshi-gurumalla alta kymmenen sekunnin. Toisessa ottelussaan Joel sai vastaansa Järvenpään Startti Cupissa tutuksi tulleen Kotkan Judoseuran Artem Korolevin. Tiukan revanssin aikana Joel onnistui ajamaan Koroleville kaksi varoitusta. Vaikka seuraava varoitus olisi riittänyt ottelun päättämiseen ja alla ollut waza-ari olisi ollut riittävä, päätti Joel ottaa toisen vain 11 sekuntia ennen ottelun loppua. Waza-ari avasete ippon ja voitto revanssista Joelille. Kolmas ottelu ei mennytkään yhtä hyvin sillä myöhemmin koko sarjan voittanut Porin Fudoshinin Mikael Koskinen kuittasi epäonnistuneesta haittoyrityksestä pisteet itselleen ja päätti ottelun sarjan nopeimmalla ipponilla. Viimeiseen otteluunsa Joel sai vastaan Chikaran Onni Kaurasen. 10 sekuntia kestäneeseen otteluun saatiin mahtumaan paljon sillä molemmat saivat varoituksen heti ottelun alussa. Ensi kerralla kätteleminen jää ottelun loppuun. Toisesta aloituksesta Joel kaivoi kuitenkin jo komean heiton päättäen päivänsä komeasti toiseen sijaan.

Viikonlopun viimeinen bodonoslainen oli Jari sarjassa M-90. Päivä alkoi pienellä nukahduksella jolloin Turun Shiseitä edustava Teemu Rantanen onnistui kaivamaan ottelun alkuun waza-arin. Tästä johtuen Jari joutui lisäämään tempoa. Se ei kuitenkaan riittänyt vaan Rantanen onnistui kääntämään Jarin liikkeen edukseen. Rantanen voitti ensimmäisen ottelun. Jari sai kuitenkin jatkaa vielä keräilyissä. Vastaan asteli Lahden Janne Marjanen. Kokemus muista urheilulajeista oli selvästi eduksi sillä Jari osasi kuunnella ohjeita tatamin laidalta. Nopea suunnan muutos matossa, Osaekomi ja sidonnasta ippon. Jari jatkoi pronssiotteluun. Pronssista oteltiin Helsingin Finndain Evgen Multiaa vastaan. Tiukan kamppailun aikana molemmat saivat putkikäsistä varoitukset. Jarin ote liukui myös hieman liian alas johtaen toiseen varoitukseen. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä Multia sai hetkeä myöhemmin myös toisen varoituksen. Loppujen lopuksi Jarin tekniikka puri waza-arin arvoisesti ja loppuaika oteltiin taktisesti. Pronssia siis Jarille.

Top