Olet täällä
Koti > Judo > Bodonos toisena mitalitilastoissa Turussa

Bodonos toisena mitalitilastoissa Turussa

Joel Keränen, Akagi ja Valtteri Olin, Bodonos

Uusi kilpailukausi alkoi Turussa Samurai Cupin toisen osakilpailun muodossa. Bodonoksen joukkueessa oli tällä kertaa matkassa viisi urheilijaa, joista tosin kaksi edustaa Järvenpään Akagia. Seurojen välisen yhteistyön johdosta he ovat kuitenkin osa samaa joukkuetta, ja näin ollen Bodonos tarjoaa valmennuksen myös Akagin kilpailijoille, heidän näin halutessaan.

Ensimmäisenä ottelijana oli jo kolmatta vuotta Bodonoksen mukana taistellut Akagin Laura Hakso sarjassaan T15-57. Lauran lisäksi sarjassa oli tällä kertaa vain kaksi muuta ottelijaa, eikä näin ollen päästy toivottuun ottelumäärään kiinni. Ensimmäinen ottelu käytiin Joutsan Tarmon Helmi Hutrin kanssa. Nopeasta otetaistelusta jatkettiin suoraan waza-arin arvoisella heitolla suoraan sidontaan. Ottelu kesti vain 23 sekuntia. Hetken valmistautuminen seuraavaan otteluun Nummelan Anniina Salaa vastaan. Tässäkään ei kauaa mennyt, sillä Lauran lonkkaheitto osui jo alle kymmenen sekunnin, päättäen ottelun. Lauralle siis joukkueen ensimmäinen mitali, kultaa. Sarjan viimeisessä ottelussa Hutri ja Sala kohtasivat taistelemaan hopeasta, joka lähti tällä kertaa Nummelaan Salan kaulassa. Hutri tullaan kuitenkin näkemään myöhemmin Joutsan joukkueen mukana myös Keravalla Joutsan Tarmon ja Bodonoksen yhteistreenien lomassa.

Pienoisen tauon jälkeen päästiin katsomaan Otso-Antero Järvisen otteita sarjassa P18-55. Otson ensimmäinen ottelu oli fyysisesti päivän haastavin kun vastaan astellut Joutsan Konsta Juntunen taisteli jatkoajalle asti. Ajassa 5:04 Juntunen pääsi yllättämään Otson saaden waza-arin heitostaan samalla päättäen ottelun jatkoajalla. Otson seuraava ottelu oli samalla sarjan nopein kun vastassa ollut Mäntyharjun Judon Max Saareskari sai kokea Otson voiman reilusti ennen ensimmäistä minuuttia. Seuraavaan otteluun Otso halusi lähteä ilman turhia taukoja, eikä näin ollen käyttänyt tarjottua lepoaikaa vaan jatkoi matolle hyvällä fiiliksellä Tampereen Judon Mikke Mäkelää vastaan. Ottelu alkoikin hyvin ja tiukkaa kamppailua nähtiin yli kaksi minuuttia, ennen kuin Mäkelä onnistui kaivamaan tiukan kuristuksen kiinni. Kuristus oli onnistunut ja näin ollen päätti ottelun. Mäkelä voitti sarjan, Otson jääden pronssille.

Samassa ikäluokassa otteli myös Bodonoksen Joel Nyman, sarjassaan P18+81. Hyvä otetaistelu tuotti tulosta, kun Joel kaivoi vahvemman otteen vastassa olleesta Maskun Tempon Väinö Seppälästä. Hyvillä otteilla olikin mahdollisuus kaivaa oma heitto sisään kun Joel onnistui lonkalla heittämään Seppälän waza-arin arvoisesti. Seuraavat kaksi minuuttia olikin tiukkaa taistelua otteista, kun Joel taktikoi vastustajalleen kaksi shidoa. Puoli minuuttia ennen täyttä aikaa Seppälä onnistui kuitenkin voittamaan otetaistelun päästen suoraan jalkaheitolla sisään, päättäen ottelun. Myöhemmin Seppälä voitti koko sarjan. Suuresta harmista huolimatta, Joel jatkoi kuitenkin seuraavaan otteluun varmana tekemisestään. Vastassa oli Fudoshin Raumaa edustava Jeremias Nummisto. Ottelu vaati yhden aloituksen kun Joel heitti Nummiston seitsemässä sekunnissa. Viimeiseen otteluunsa Joel sai vastaansa väkivahvan Turun Judoseuran Sarut Sahasupachain. Joel ei kuitenkaan antanut Sahasupachaille mahdollisuutta hyödyntää voimaansa, sillä ensimmäisestä aloituksesta Joel onnistui kaivamaan lennokkaan lonkkaheiton, samalla päättäen ottelun 10 sekunnissa ja varmistaen hopean sarjastaan.

Aiemmin otellut Otso pääsi jatkamaan vielä sarjassa M21-60 kun Joutsan Tarmon valmentaja tuli kysymään, olisiko Otso valmis ottelemaan pari kiloa ja muutaman vuoden vanhempaa Ilari Peltosta vastaan. Ottelemaan oltiin tultu joten vastaus oli myöntävä ja näin saatiin sarja kasaan. Ensimmäinen ottelu miesten välillä oli lyhyt, vain 11 sekuntia. Otso pääsi heittämään heti ensimmäisestä aloituksesta komean käsiheiton. Toiseen otteluun lähdettiin kuitenkin vähän rauhallisemmin, ajatuksena hakea hyvä ottelu molemmille, enemmän harjoituksen kannalta. Valmentajien välisen keskustelun perusteella tiedettiin, ettei Peltosella ole paljoa kilpailukokemusta, joten haluttiin antaa hänelle hyvä ottelu. Ottelu kestikin lähes täydet neljä minuuttia. Ottelun ensimmäinen, hieman kyseenalainen pistesuoritus meni Peltoselle, Otson hakiessa edellisessä ottelussa nähtyä käsiheittoa. Otson rullatessa heittoa loppuun asti, vielä matossakin, päätti tuomari palkita Peltosen waza-arilla. Katsojat, ihmettelivät asiaa, mutta piste pysyi. Aikaa kuitenkin oli vielä, eikä panikoida tarvinnut. Hyvät otteet ja paljon häirintää jaloilla samalla hyvää heittopaikkaa etsiessä toivatkin Peltoselle kaksi varoitusta. Kolmatta tuomarit pohtivat hetken Peltosen ollessa vietävänä. Varoitusta ei kuitenkaan annettu kun ottelua oli vielä yli puoli minuuttia jäljelllä. Otso jatkoi kovaa painostusta ja lopussa kiitos seisoi, alle puoli minuuttia ennen ottelun loppua, Otso onnistui heitossaan päättäen ottelun, ja samalla varmistaen ensimmäisen kultansa miesten alle 21 vuotiaiden ikäluokassaan.

Kansainvälisen tason judoa päästiin näkemään kun sarja M21-73 alkoi. EM-kilpailuihin valmistautuva Bodonoksen Valtteri Olin ja Akagin Joel Keränen tulivat näyttämään omaa osaamistaan. Vasta oranssin vyön suorittanut Joel sai tavoitteeksi kestää tatamilla vähintään 60 sekuntia Suomen parhaimmistoa vastaan. Ensimmäinen ottelu oli ohi nopeasti kun Nummelan Judon Matias Sala heitti Joelin ensimmäisestä otteesta 12 sekunnissa. Seuraava ottelu oli ohi vielä nopeammin, kun Valtteri kaivoi jalkaheiton 8 sekunnissa. Toiveena oli, että tästä ottelusta olisi saatu molemmille seuroille kuvamateriaalia, mutta tällä kertaa valokuvaajat eivät ehtineet mukaan. Yhteiskuva otettiin siis vasta kilpailuiden jälkeen. Joelin kolmas ottelu Vantaan Jukaran Eric Pulkkaa vastaan kestikin jo 34 sekuntia kun Joel onnistui kääntymään heti ottelun alussa lähteneestä heitosta kyljelleen, jolloin Pulkka sai vain waza-arin. Pienen mattokamppailun jälkeen noustiin taas ylös ja ajassa 0:34 Pulkka heitti toisen waza-arin päättäen ottelun. Joelin viimeinen ottelu oli Chikaran Ismail Vedzizheviä vastaan. Kyseessä oli sarjan viimeinen ottelu, eikä näin ollen tarvinnut enää säästellä voimia joten Vedzizhev odotti kunnes sai hyvän heittopaikan ja heittikin komealla käsiheitolla. Yhteensä Joelin ottelut kestivät siis 83 sekuntia, eli selvästi yli tavoitteen.

Samaan aikaan samassa sarjassa Valtsu otti kovaa judoa vielä ennen kahden viikon päästä käytäviä EM-kisoja. Ensimmäisessä ottelussaan Valtsua vastaan asteli Jukaran Eric Pulkka. Kamppailun aikana Valtsu onnistui ajamaan Pulkalle kaksi shidoa, ennen kuin onnistui kaivamaan Ipponin hieman ottelun puolen välin jälkeen. Toisessa ottelussaan Valtsu kaivoi nopean Uchi-matan Akagin Joel Keräsestä säästellen voimiaan seuraavaa ottelua varten. Kolmannessa ottelussaan Valtsu sai vastaansa sarjan yllättäjän, sinivöisen Chikaraa edustavan Ismail Vedzizhevin. Vedzizhev olikin kaatanut jo kaksi mustan vyön judokaa ennen tätä ottelua. Valtsu lähti kuitenkin varmana liikkeelle ja heti ottelun alussa kaivoi ensimmäisen heiton. Waza-ari ei kuitenkaan riitä ottelun päättymiseen varsinaisella ajalla, joten ottelu jatkui. Hieman ennen puolta väliä Valtsu onnistui kuitenkin toistamiseen saaden toisen waza-arin. Seuraava ottelu käytiin Nummelan Matias Salan kanssa. Hieman vajaan minuutin aikana Valtsu onnistui kaivamaan Salalle kaksi varoitusta, ennen kuin lopulta päätti ottelun, ja samalla voittane sarjansa.

Valtsun päivä ei kuitenkaan ollut tällä selvä vielä, sillä hän jatkoi vielä aikuisten sarjassa M-73. Sarjan ensimmäisessä ottelussa Valtsu kohtasi jälleen Salan. Ottelu kesti tällä kertaa hieman pitempään, kun Valtsu kaivoi voiton vasta reilun minuutin kohdalla. Sarjan viimeinen ottelu olikin samalla kolmen miehen sarjan finaali Hämeenlinnan judoseuran Samuli Koskisen ja Valtsun välillä. Ottelu oli kuitenkin ohi jo alle minuutissa, Valtsun kaivaessa itselleen toisenkin sarjavoiton.

M-73 mitalistit

Bodonoksen joukkue oli lopulta koko kisojen paras kaivaen viiden hengen joukkueellaan yhteensä 4 kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin. Tosin, yksi kulta matkasi Järvenpäähän Lauran matkassa.

Porin Fudoshinin Pihla Salonen oli osaltaan auttamassa Bodonoksen joukkuetta Samurai Cupissa Turussa

Hyvien otteluiden lisäksi päivän aikana nähtiin myös seurojen välistä yhteistyötä niin aikuisten kuin myös junnujen kesken. Valmentajat keskustelivat esimerkiksi tulevista yhteisharjoituksista ja ensi viikonlopun leiristä Oulussa. Junnut taas tsemppasivat toisiaan otteluiden välissä nostaen fiilikset tatamin rajasta huonosti menneen ottelun jälkeen takaisin normaaliin tasoon ja valmiiksi seuraavaan otteluun. Lämmittelykavereitakaan ei tarvinnut kauaa etsiä, sillä lähellä oli aina joku, joka oli valmiina auttamaan. Muistetaan siis taas, että vaikka tatamilla ollaankin yksin, olemme me aina yhtä suurta joukkuetta ja yhtä suurta judoperhettä.

Top